Jeesuksen nimessä ja veressä

Sain pyynnön tehdä postaus, joka käsittelee 
anteeksipyytämistä ja -antamista. Samantapaisen 
postauksen tekeminen on pyörinyt mielessäni jo 
pitemmän aikaa, joten päätin nyt sitten raapustella 
sen.
Lähdetään liikkeelle siitä, mitä anteeksipyytäminen ja -antaminen merkitsee vanhoillislestadiolaisuudessa.

"Synti tarttuu ja tekee matkan hitaaksi."
Synti tekee matkan hitaaksi, eli uskomisen vaikeaksi.
Vanhoillislestadiolaisuudessa ajatellaan, että ihmiset joutuvat päivittäin syntiin tahtomattaan, eikä kukaan ole synnitön. Ihminen siis tekee joka päivä syntiä ajatuksin, sanoin ja teoin. Sen vuoksi on tärkeää kuulla evankeliumia (=syntien julistamista anteeksi) joka päivä.

Kuka voi antaa synnit anteeksi?
Synnit voi saada anteeksi ainoastaan toisen uskovaisen ihmisen saarnaamana. Syntejä ei siis voi saada anteeksi rukoilemalla, eikä niitä voi hyvittää esim. Hyvillä teoilla.

Onko olemassa syntiä, jota ei voi saada anteeksi?
Ei ole. Kun synnit saarnataan anteeksi, koskee anteeksianto kaikkia tehtyjä syntejä. Ei ole olemassa niin “suurta tai pientä” syntiä, etteikö sitä voisi pyytää/saada anteeksi.

Ovatko kaiki synnit yhtä pahoja, vai onko jokin synti suurempi kuin toinen?
Syntejä ei vertailla toisiinsa. Kaikki synnit ovat siis lähtökohtaisesti samalla viivalla pahuuden tai suuruuden kanssa.
Joskus olen kuitenkin kuullut sanottavan, että epäusko on synneistä suurin.

Kuinka monta kertaa saa pyytää anteeksi?”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?” Jeesus vastasi: ”Ei seitsemän vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa.”
Tämä (Matt. 18: 21) raamatunkohta tarkoittaa sitä, että katuvalle tulee antaa anteeksi aina, kun hän pyytää syntejään anteeksi.
Kaikista synneista saa siis tehdä parannusta rajattomasti.

Entä, jos ei halua antaa anteeksi?
Vastaan tähänkin kysymykseen raamatunkohdalla, joka kertoo, mitä tapahtuu jos ei halua antaa katuvalle anteeksi:
(Matt. 6:14-15) 14. "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi."
15. "Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isäkään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."

Onko anteeksi antaminen unohtamista?
Vanhoillislestadiolaisuudessa ajatellaan, että anteeksiantaminen ja unohtaminen kulkevat käsi kädessä. Sovittuja asioita ei ole lupa muistella jälkeen päin.

Mitä, jos ei tunne tehneensä syntiä?
Jos synnin tekeminen ei tunnu väärältä, ollaan luisulla pohjalla. Se kertoo omantunnon (=synnintunnon) paatumisesta.
Tässä tilanteessa voi esim. rukoilla jumalaa herättämään tunnon.

Tällaista tällä kertaa! Palaillaan taas pian :)



Kommentit